maanantai 25. tammikuuta 2016

Gootin kanssa autiotalossa

Hallan ympäristö luontoineen ja tyhjine rakennuksineen on tullut minulle tutuksi yli kymmenen vuoden ajan. Siinä ympäristössä olen ollut aikoinaan kesätöissä ja löytänyt ympäristöstä mielenkiintoisia paikkoja joihin olen vuosien jälkeen palannut aina uudelleen. Tutustuin Kotkalaiseen Jenniin, jota pyysin kamerani eteen. Hänen kanssaan olemme kuvailleet satunnaisesti vuosia. Hallassa olemme käyneet useaan otteeseen ulkoiluttamassa kameraani. 

Jenni valittiin myös Kotkan Valokuvakeskuksen järjestämän Goottiprinsessa kisan voittajaksi. Olen aina pitänyt hänen tyylistään pukeutua ja laittautua. Nämä kuvat kävimme kuvaamassa vuonna 2011 tutuksi tulleen autiotalon luona.










torstai 21. tammikuuta 2016

Taaperot taapertaa studiossa

Odotan aina innoissani jokaista lapsikuvaustani. Etukäteen kun ei voi tietää minkälainen linssilude tällä kertaa on tulossa kameran eteen :) 

Kuvattavat tuovat monesti mukanaan lapsen lempileluja ja muuta tuttua rekvisiittaa. Minusta on kiva kun kuvissa on lapsen elämää nähnyt lempilelu tai rakas satukirja. Kuvista saa henkilökohtaisemmat.

 Kaikkein eniten kuvaan vuoden ikäisiä lapsukaisia. Sen ikäiset tutkivat innoissaan paikkoja ja ovat kovia menemään. Vanhemmat ovat kuvauksissa suurena apuna viedessään lasta takaisin kuvauspaikoille. Vanhemmat myös tietävät parhaiten, mitkä jutut, ilmeet, teot naurattavat omaa lastansa eniten ja näin saamme parhaat ilmeet kuviin. Pyydän monesti naurattajaa pyörimään selkäni takana ilmeilemässä lapselle.

Lapsikuvauksiin varaan 30-60 minuuttia aikaa. Haluan rauhoittaa kuvaushetken lasta varten. Studiolla on myös cd soitin, jos haluaa tuoda mukanaan lapsen lempimusiikkia kuvauksen ajaksi. Välillä tekisi mieli ottaa videokuvaa kun seuraan lapsia tanssimassa oman lempikappaleensa tahdissa.
Siinä ajassa ehtii myös vaihtaa asukokonaisuutta, jos siltä tuntuu. Monet haluavat lapsestaan kuvat juhlavaatteissa, sekä arkisemmassa kokonaisuudessa. Välillä saattaa tapahtua myös vahinkoja ja on hyvä olla varavaatteet mukana. 

Tervetuloa lapsellisiin kuvauksiin :)










torstai 14. tammikuuta 2016

Etsitään Kaakon Päivänsädettä vuodelle 2016

Järjestän viidettä Kaakon Päivänsäde kilpailua yhdessä kaupunkilehti Ankkurin kanssa. Päivänsäteestä on tullut jo perinne meidän kaakonkulmalle näin hiljaisena alkuvuonna. Vanhemmat voi ilmoittaa omat kullannuppunsa kisaan kuvauttamalla 0-7 vuotiaan 18.1.-17.4.2016 Karhulan tai Haminan studiossa tai heidän omassa tutussa kotiympäristössään tai vaikkapa ihanassa raikkaassa talvimaisemassa.

Kuvatuista muksuista esiraati valitsee finaaliin 20 lasta. Finalistit julkaistaan Studio Loisteen ikkunassa Haminassa (Isoympyräkatu 21), Foto PR:n ikkunassa Kotkassa (Kymenlaaksonkatu 20), Ankkurilehdessä, Kaakon Päivänsäde nettisivulla (www.kaakonpaivansade.fi) ja Facebook sivustolla sekä omilla Facebooksivuillani (Valokuvaaja Sofia Virtanen). Yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan tykkäämällä facebook Päivänsäde sivustolla olevasta kuvasta, tai viemällä äänestyskupongin äänestyspisteeseen. Äänestyspaikoista tulee vielä lista erikseen Päivänsäteen nettisivustolle.
Äänestyskuponkeja löyty äänestyspaikoista.

Jokaisen kuvattavan vanhemmat voivat vaikuttaa omaan kilpailuun osallistumiseensa panostamalla kuvaukseen. Pyydän kuvattavia tuomaan omaa rekvisiittaa, millä voimme tehdä persoonallisen ja omannäköisen kuvauksen. Voidaan rakentaa oma tyyli ja teema kuvaukseen.

Karhulan Pop Up Studio on avoinna 29.1.2016 asti.

Kuvausajan ja lisätietoja kilpailusta saa nrosta 040 5529 885 / Sofia