sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Mallikansiokuvaukset osa 1

Mallikansiokuvauksia on aina yhtä mukava tehdä. Nämä kuvat on tehty yhdessä kauneushoitola Witheryn parturikampaaja Lilia Mytyn kanssa. Lilia teki malleille meikit ja hiukset. Hän tuli myös kuvauksiin auttamaan hiusten asettelussa.

Mallit Tanja ja Taru olivat menneet jo edeltä meikattavaksi Kotkan Keskuskadulle (Keskuskatu 31). Siellä oli myös pikkuapulaisina pyörimässä Tanjan suloiset lapset. Kaikki muu tehtiin valmiiksi kauneushoitolan tiloissa, paitsi huulimeikki jätettiin studiolle.

Kuvauspaikkana meillä toimi vuokrattava studio Hagrisstudio Karhulassa. Sinne on helppo mennä ja parkkitila löytyy suoraan studion edestä. Valokuvaamon omistaja Evgeny oli itse paikalla ja auttoi studiovalojen ja taustojen laittamisessa paikoilleen. Samalla Lilia viimeisteli mallien huulet ja meikit kuvauksia varten.

Nyt kun minulla ei ole ollut omaa tilaa, niin olen aina tarvittaessa vuokrannut studiota. Mielestäni se toimii hyvin. Karhulasta löytyy Hagrisstudio ja Haminasta Studio Loiste.