torstai 27. maaliskuuta 2014

Yhdeksän kuukautta

Aiemmassa postauksessani kerroin vuokranneeni studion Turusta kuvauksia varten. Toisena mallina minulla oli Eve. Otin Evestä raskauskuvia studio-olosuhteissa. Yleensä sanotaan että raskauden seitsemäs ja kahdeksas kuukausi olisi otollisinta aikaa kuvauksille, kun maha ei ole vielä laskeutunut. Ja mahassa on jo kokoa ja pyöreyttä, jotta raskausmasu näkyy myös vaatteiden alta.

Kuvauksiin kannattaa ottaa tyköistuvia vaatteita, jotta saadaan mahan muodot kuviin näkyviin. Liian tiukkoja vaatteita kannattaa välttää, ettei ihoon tule painaumia. Rekvisiittana voi käyttää myös tulevalle vauvalle ostettuja pehmoleluja, kenkiä, tossuja jne. mitä mieleen tulee :) Niillä saadaan henkilökohtaisempaa tuntumaa kuviin.











perjantai 21. maaliskuuta 2014

Studion vuokraus rohkeisiin kuvauksiin

Olin suunnitellut entiseen pääkaupunkiimme Turkuun kuvausreissua jo jonkin aikaa. Kuvattavien kanssa oli alustavasti sovittu kuvauksista, enää täytyi löytää kuvauspaikka. Vieraassa kaupungissa kuvauspaikkojen etisminen on aina haasteellisempaa. Itse en ole montaa kertaa kyseisessä kaupungissa vieraillut, joten ei muuta kuin nettiä selailemaan.

Netin kautta oli helppo lähteä etsimään studioita, jotka vuokraavat tilojaan myös ulkopuolisille. Muutaman eri vaihtoehdon jälkeen päädyin Pixed Studioon. Heidän sivuillaan olis selkeä kuvaus, mitä studiolta löytyy taustoista ja valoista lähtien. Hinnat olivat selkeesti esillä. Tein alustavaa tiedustelua sähköpostitse sopivista kuvauspäivistä. Lopullinen varaus tehtiin puhelimessa.

Menin kuvauspäivänä studiolle tuntia aiemmin, jotta saan rauhassa tutustua tiloihin ja valoihin. Mietin valmiiksi kuvaustaustat ja miten asettelen studiovalot malliin nähden. Pixed Studion oma valokuvaaja Kimmo Leppäkorpi opasti minua valojen ja taustojen kanssa.

Mallina toimi Eve ja Anu. Alla kuvia Anusta. Olimme Anun kanssa etukäteen vähän miettineet, minkätyylistä kuvausteemaa toteuttaisimme. Pääasiassa olisi mallin upea vartalo, mikä sopi todella hyvin hieman rohkeampiin kuviin. 

Kuvauksiin tuli avustamaan Matias, joka auttoi Bondageteipin kiinnittämisessä mallin vartaloon. Teippi oli hyvä valinta näihin kuvauksiin, koska se liimautui vartaloon itsestään. Sitä oli helppo kieputella pirkin vartaloa ja myös lopuksi irroittaa.

Alla mallin ja minun suosikki kuviani :)














keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Päivänsäde-etsinnät jatkuvat vielä!


Vaikka aurinkokin alkaa vihdoin näyttää omia säteitään, muistuttelemme vielä meneillään olevasta Päivänsäde-kilpailusta. Maaliskuu on jo ehtinyt puoliväliinsä, ja kilpailuaikaa oli aina 31.3. asti. Vielä ehdit siis mainiosti ilmoittaa oman ehdokkaasi mukaan kilpailuun, sillä seuraavaa Päivänsäde-kilpailua joudumme odottamaan taas vuoden päivät. Voisin vielä vinkata, miksi osallistuminen todellakin kannattaa; sen lisäksi, että saat itsellesi ihania kuvamuistoja, ovat kilpailun palkinnot myös huippuluokkaa. Kaikki palkinnot ovat lahjoituksia sponsoreiltamme, jotka tarjoavat laadukkaita tuotteita ja palveluita. Viime vuonna kärkikolmikko oli toinen toistaan innostuneempia, kun he noutivat palkintopakettinsa :)

Tiedustelut ja ajanvaraukset onnistuvat helpoiten soittamalla Sofialle numeroon 040 552 9885.

Have a good day! :)



Tässä vielä lisää positiivisuutta ja suloisuutta maaliskuisiin päiviin, 
KAIKKI 20 finalistia viime vuodelta: