keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tunnelmallista joulua!

Koska studiolla ollaan jo joulutunnelmissa, rupatelkaamme hetki joulunajasta yleisesti, sekä mukavista perinteistä, joista nautitaan useimmissa talouksissa vain joulun aikaan.

Mistä se lähti? Ennenkuin joulupäivä 25.12. vakinaistui ympärimaailmaa tunnetuksi perhejuhlaksi, oli tämän päivämäärän paikalla talvipäivänseisaus, ja sen kunniaksi pidetty juhla. Vaikka kuukalenterin mukaan vietty juhla saattoi aikoinaan vaihdella ajankohdaltaan melko rajusti, keskittyivät useat eri kansojen pitämät juhlat myös joulupäivän tienoille. Kristinuskon leviämisen myötä päivä vakiintui useissa maissa nykyiseen malliinsa. Vaikka joulu koki juhlana kolhuja vuosien ja eri aatteiden leviämisen vallan myötä, herätti Charles Dickinsonin romaani Joulutarina (1843) ihmisten kiinnostuksen tätä kaunista juhlaa kohtaan uudelleen. Samana vuonna ilmeistyi myös ensimmäinen painettu joulukortti, ja joulun juhlinta sai uutta sijaa kansan keskuudessa.

Miltä se näyttää? Visuaalisesti joulunväreinä pidetään punaista, valkoista, kultaista, hopeaa ja vihreää. Nykyisin perinteitä pyritään myös rikkomaan, ja jouluaiheisiin kortteihin on ilmestynyt perinteisten värien ja elementtien (kuten kuusi, kynttilät, joulukoristeet, linnut ja tontut) lisäksi graafisia ja väriltään vähemmän perinteisiä aiheita. Joulukorttiperinteen alussa lähes kaikki kortit olivat kauniisti kuvitettuja, vaikkakin aiheeltaan hieman vähemmän jouluisia. Siten kuvitustyyli pysyi samana, mutta aiheet alkoivat muuttua jouluisemmiksi. Näitä kortteja näkee edelleen korttivalikoimassa, ja niitä lähetetäänkin ahkerasti tänäkin päivänä. Nykyisin valtaa ottavat myös humoristiset ja karrikoidut joulukortit, monitasoiset ja äänelliset joulukortit, sekä omasta kuvasta teetetyt kortit (näitä saa myös meiltä! ;) ). Uusimpana ja suurta suosiota niittäneenä korttimuotona näin tietotekniikan kulta-aikana ovat myös digitaaliset joulukortit, joita lähetetään sähköpostitse tai sosiaalisen median kautta. Tällöin ei ainakaan tarvitse huolehtia postien ruuhkista ja viimeisistä lähetyspäivistä! Jouluna suomalaissa talouksissa ja kaupanikkunoissa näkyy myös kaikenkokoisia, -värisiä ja -tuntuisia joulukuusia koristeineen, lahjapaketteja ja tonttuja. Myös kynttilät kuuluvat ehdottomana tunnelmanluojana joulusomistukseen.

Miltä se kuulostaa? ”Arhg, ne markettien joululaulurenkutukset ovat alkaneet taas!” on ajatus, joka monelle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen. Moni joululaulu on soinut joulukonserteissa, kodeissa ja kouluissa vuosikymmeniä. Joululaulut tuntuvat jakavan mielipiteen melko selkeästi kahteen ääripäähän; niistä pitäviin ja niitä karsastaviin. Jouluna suosittua musiikkia ovat olleet myös erilaiset klassisen musiikin teokset, kuten J.S.Bachin Jouluoratorio, sekä Pjotr Tsaikovskin Pähkinänsärkijä. Nykyisin myös erilaiset musiikkiartistit ovat tehneet joulunaikana erityisiä joulukiertueita, jolloin he esittävät oman tulkintansa tunnetuista joululauluista. Erityistä suosiota ovat saavuttaneet erilasten raskaan musiikin edustajien uusintaversiot klassisita ja kauniista joululauluista. Aina joulumusiikin ei tarvitse olla suoraan joulusta laulettua, vaan jokin tietty kappale voi muistuttaa jouluajasta muutenvain, ja täten muodostua henkilökohtaiseksi joulukappaleeksi. Allekirjoittanut kuitenkin vannoo joulukappaleena Lumiukko-piirretyn ”Walking in the air” -kappaleen nimeen.

Miltä se tuoksuu? Joulu on suomalaisessa kalenterissa vahviten liitetty erityiseen ruokakirjoon. Riisipuuro ja glögi lämmittävät jouluaamuna. Kinkku, laatikkoruoat ja rosolli tuoksuvat aattona monissa kodeissa, ja jälkiruokana herkutellaan joulutortuilla ja -piparkakuilla. Mausteista kaneli liittyy vahvasti joulutunnelmaan. Toki kaikki perheet eivät esimerkiksi suosi joulukinkkua, ja siksi suosittu korvike tälle on esimerkiksi kalkkuna. Myös suklaakonvehdit ovat suosittu ja hyvältä tuoksuva lahja, ja arkisen kiireen jäädessä joulutauolle on ihanaa piiloutua lämpöisen viltin alle lahjasuklaata syömään ja vaikkapa lukemaan.

Tämän postauksen myötä studio sulkee ovensa loppuvuodeksi, ja väki siirtyy ansaitulle joululomalle, joka alkaa 21.12.2013. Palvelemme jälleen ensi vuonna 2.1.2013 alkaen, uuden vuoden, uusien tuulien ja uusien kujeiden myötä.

Ihanaa ja lämmintä joulunaikaa itse kullekin säädylle, sekä räiskyvää vuoden vaihdetta! :)